sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Sny:n muistamiset

Miun ihana sny muisti minnuu synttärinä...kylläpä se mieltä piristi ko olin vähän alamaissa ukkelin sairastamisen takkii. Paketista löytyi hauska kortti, ihannie tiputirppa nappeja, hand made with love ♥ nauhhaa, parit metalliset merkit ja iso parsinneula.

 Huhtikuun aiheena oli taikapallo ja mie sain tämmösen...



 Kaikki tämä sieltä sitten löyty :D



Lanka onkin ennalta tuttua ko ukkeliarmas on tästä sukat saanut. Va nyt mie saan omat :) Mielessä on jo useemman kerran käynyt tämän(kin) langan haku täältä. Ohjekkin vaikutti kivalle, eli lanka pääsee kys. sukiksi jahka tuo kiirus nuittten lahja ja muitten luvattujen neuleiden kohdalla anttaa vähän periksi.


Kortin "ohojetta" on nämä pyhät kyllä toteutettu ja vielä huomenna jatketaan. Pallosta purkautui aina tarpeellissie puikon stoppareita, käyvät joko pyörön päihin tai saa vaikka tavan sukkapuikoista tehtyä suorat puikot iliman, että tarvihtee pelätä langan putoavan toisesta päästä. Näppärät esim. ko tekkee nauhaa neulomalla. Palataanpa aiheeseen...8mm virkkuukoukuo en ennalta tainnutkaan omistaa. Kahvin ja karkit ajattelin säästää yövuoroihin tulevalle viikolle.

viimeisenä vaan ei vähäisempänä, käsittämättömän pieneen tilaan rutistettuna oli miun herkkuo eli pussi Merkkareita. Nämä lähtee myös mukkaan ensi viikolla. 

Iso kiitos taas siulle miun aurinkoinen sny!

Leppoisaa pääsiäisen jatkoa toivottaapi kohta ukkelin kainaloon suuntaava
Akkeli

ps. Syystä tai toisesta, en vieläkkään oo saanu tuota lukijakohtaa täällä toimimaan. Seuratkaa siis Bloglovingin kautta ja saa täällä käyä ihan vaan lukemassakin :) Iloitsen vieraskirjan lukemista!


Edit: Sny, iso ja lämmin KIITOS tuesta ja rohkaisusta. Toivotaan, että meillä molemmilla olisi tuo "sairaalaelämä" ainakin toviksi taakse jäänyttä elämää :)

















4 kommenttia:

  1. Ihana auringonpaiste sielläkin kuin täälläkin.
    Hienosti kasattu paketti.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että paketti ehti ajoissa ennen pääsiäistä ja että sielläkin on päästy jo kotiin! Niin se virkkukoukku oli vähän spontaani lisäys kerään, en oikein ollut varma pidätkö edes virkkauksesta. Koko on sopiva esim. Maton tai korin tekoon, oletko jo sellaisia tehnyt? SNY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäipäs kuule torstaina siivous toisarvoseksi ko piti alakaa palloa pyörittellee :) En oo hirmu innokas virkkaaja, tai siis se on opettelematta. Ajatuksissa on kyllä "sitten joskus" tehä kottiin koreja pikkutavaroille. Nyt ei jää ainakaan koukusta kiinni ;) Mattoa ei miun nivelillä pysty tekemmään va löytyy ympäriltä heitäkin ketkä moissii tekevät, eli tarpeen saa täytettyä jos semmonen syntyy.
      Kotona olosta nauttinut on koko Louhelan sakki, pitkät pyhät meni ihmisillä ja koirulla paljon leväten, hieman ulkoillen ja kunnolla syyven. Nyt sitten jaksaa valvoa öitä perjantai aammuun asti.

      Poista

Kommentoida saa, viestistäsi ilahdun :D