sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Hyvvää Joulluo ♡

ja kohta vaihtuvvaa vuotta. (tämä päivitys oli lähössä jo aattona va jotenki tuo unohtu)
Ensimmäinen joulu iliman isiä tunttu haikkeelta...eka kerran kävin isin haualla itkemättä-tuli vaan semmonen turvallinen ja suojattu olo. Illalla mentiinki äipän luo saunnaan ja syömmään :) Rakkaat ympärillä oli hyvä viettää aikaa yhessä ja syötyä tuli sen verran jotta seuraavan päivän pärjäsi ilttaan asti :D
Keittiön ovessa meillä on liitutaulu joka tänä vuonna sai pallot koristeekseen
Calle koiruus oli ensimmäinen lahjansaaja ko ukkelin kummipoika kävi aattoaamuna leivänosto matkalla myös meillä. Ennää tuosta ei oo mittään jälellä :D
Kinkku heti uunista oton jälkee, ei tätäkkään haitolle jäänyt. Loput pakkasi veli mukkaasa.
Hengissä siis ollaan!
Akkeli

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän iltapäivää



Meillä itsenäisyyspäivää vietetään osin jouluisin merkein eli miulla on pystyssä joulukortti tehdas. Kettu leimasin ja erinäinen läjä erilaisia tusseja ja liimattavaa helminauhaa apuna käyttäen. Miusta tuo musta käy vallan mainiosti myös joukukorttiin. EI ainnaan tarvihe olla niin perinteinen :)
 
Toki meiltä löyttyy myös joulukalenterit. Miulla partiolaisten kalenteri mikä joka joulu kummitytön hiennoo harrastusta tukeaksemme ostettaan ja sain nimpparilahjaksi kortin missä on pieni joulukalenteri.
Vaan siis meijän perheen joulukalenteri on tuo joskus monta, monta, monta  vuotta sitten lähi Siwasta tammikuussa muutamalla eurolla ostettu huopanen kalenteri. Siihen on joka vuosi täytetty millon mitäkin. Joskus se on yhteinen, tänä vuonna ukkelin. Isommat yllätykset ei siihen mahu va onpa sitten tavaraan vihjaava kortti kumminkin. On joukossa toki turhaakin va rakkauvella kasattu. Mie, joka pennusta asti oon ollu lumiukko friikki, ihastu tottakai tämmösseen kalenterriin :D
taskut jatkuu siis 12 puolellaan, ei oo isompaa kuvaa ko on niin sotkunen tausta :D
Nauratti Ukkelie tämän päivän yllätys :D
VALMIS! Vielä tuo viiskymppinen Legot osaa rakentaa vaikka edellisestä kerrasta taittaa olla jo vuosia ellei jo kymmeniä :) (siis miehän päädyin tähän pakettiin ko tuo rosvo oli niin "pähheen" näkönen :D )




Uuneja lämmitellen jatkan askarteluja. 
Toivotan siulle oikein ihannaa Itsenäisyyspäivän ilttaa
Akkeli

ps. Instagramista miut löytää rvalouhela nimellä ja siellähän on toinen toistaan hienompia joulukalentereita, sieltä bongasin tämän ja löytyy myös Meijun blogista.